308 RCZ

308 RCZ -konseptiauto

Peugeot esitteli Frankfurtin autonäyttelyssä kaksi vuotta sitten urheilullisen 308 RCZ -konseptiauton. Konsepti sai näyttelyvierailta varauksettoman positiivisen vastaanoton, minkä innoittamana Peugeot päätti tuoda auton markkinoille. Tuotantomalli Peugeot RCZ esiteltiin syyskuun puolivälissä Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä, myyntiin auto tuli keväällä 2010.


RCZ edustaa Peugeotin henkilöautomallistossa aivan uutta ja poikkeuksellista linjaa, minkä takia sen mallinimi noudattaa muista henkilöautoista poikkeavaa numerointia. Kyseessä on urheilullinen 2+2 -paikkainen lifestylehenkinen urheiluauto. Uutuus valmistetaan erikoisajoneuvoihin erikoistuneen Magna Steyrin tehtaalla Itävallassa. Peugeot RCZ perustuu rakenteeltaan 308:aan, mutta ulkoapäin autoa ei sisareensa hevin yhdistä. Matala, vain 1,36 metrin korkuinen uutuus on kolme senttiä viisiovista 308:aa leveämpi. Urheilullista olemusta korostavat edessä reilut viisi ja takana seitsemän senttiä leveämpi raideväli sekä madallettu alusta. Vannekoko on versiosta riippuen 18 tai 19 tuumaa, mikä omalta osaltaan kertoo RCZ:n korkeatasoisista ajo-ominaisuuksista.

Tutustu tarkemmin >>