Topias: urheilijan lukioelämää

URHEILIJAN LUKIOELÄMÄÄ

Ensimmäinen vuoteni urheilulukiossa lähenee loppuaan ja täytyy sanoa, että en ole katunut päivääkään päätöstäni mennä urheilulukioon. Urheilulukio mahdollistaa säännöllisen harjoittelun hyvissä olosuhteissa. Sen lisäksi on todella ammattitaitoisia valmentajia, fysioterapeutteja ja muuta henkilökuntaa, jotka tarjoavat apuaan ja tietämystään kehittääkseen urheilijaa omalla polullaan.

Kävin ensin urheilupainotteisen yläasteen, joten urheilun ja koulun yhdistäminen ei ole minulle täysin uusi juttu. Arki on hieman kuitenkin muuttunut lukion alettua. Merkittävin asia varmasti on ajan käyttö. Urheilulle on enemmän aikaa, joten treenejä tulee paljon, mutta aikaa on tarpeeksi myös kehon huollolle ja palautumisellekin. Pitää toki muistaa, että lukiossa opiskelukin vaatii paljon aikaa ja suunnittelua. Treenaaminen aamuisin ennen koulua tai iltapäivällä heti koulun jälkeen helpottaa asiaa, jolloin vapaita iltoja jää useampia ja jää enemmän aikaa kouluhommille sekä kavereille.  Asiaa on helpottamassa myös opinto-ohjaajat, jotka auttavat suunnittelemaan opintoja huomioiden urheilun.

Omalta osaltani melkein kaikki päivät sujuvat samantyyppisellä rytmillä. Neljä kertaa viikossa on aamutreenit, joihin on varattu reilusti aikaa, jotta ehtii tehdä kunnon harjoitukset. Treeneistä menen suoraan kouluun lounaalle ja sen jälkeen oppitunneille. Koulu loppuu joka päivä kolmen aikoihin, jonka jälkeen on aikaa iltatreeneille ja kouluhommille.

Itselle ainakin yksi merkittävämpiä asioita urheilulukiossa on se, että koulu on täynnä samanhenkistä porukkaa. Lajikirjo on todella suuri, joten motivoituneita ja huipulle tavoittelevia urheilijoita on lajista kuin lajista.

Topias Laine