Veroalennuksen edellytykset

Veronalennuksen myöntämisen edellytykset


Veroalennukseen oikeutetut henkilöt on tarkkaan määritelty. Yksinkertaistettuna voidaan todeta, että tällaisten henkilöiden on oleskeltava ulkomailla vähintään yhden vuoden ajan. Muuttoauto on tuotava paluumuuton yhteydessä. Lisäksi henkilön on oltava ennen muuttoaan täysi-ikäinen. Opiskelu ulkomailla ei täytä veroalennuksen edellytyksiä. Muuttoauton on lisäksi oltava ulkomailla omistuksessa vähintään kuusi kuukautta.

Monella verovapaan auton ostajalla on käsitys, että auton käyttö on täysin verotonta maassa, johon hän menee. Näin ei kuitenkaan ole, vaan etenkin EU-maissa määräyksistä riippuen auto on rekisteröitävä perillä tai paikalliselle tullille on ilmoitettava auton tilapäisestä käytöstä k.o. maassa. Tuolloin tulevat maksuun mahdolliset kohdemaan auto- ja arvonlisäverot. Myös tiemaksut ja vastaavat kuuluvat ilman muuta auton omistajan maksettaviksi.