Vaikeuksien kautta Julia Valtanen

Heittolajien raakuus yllätti kesällä 2018

"Urani sai hienon alun, tähänastisen uran kovin tulos taitaa olla 2016 Turun Paavo Nurmi stadionilla ensimmäisenä 15-vuotiaana suomalaisena naisten keihäällä yli 50 metriä heitetty heitto (50,63 m). Kaudella 2017 Unkarin Györissä 500 g keihäällä EYOF finaalin viimeisellä heitolla tuli mestaruus ja uusi N17 SE 58,11 m. Lisäksi Suomen Mestaruudet hallissa, ulkona ja kauden päätteeksi vielä Ruotsi-maaottelun voitto Tukholmassa. Olipahan kausi!

Kohtalo puuttui peliin viime kaudella. Kesäkuun alussa heitetyn EM-kisarajan jälkeen heittokäden kyynärpää kipeytyi jostain syystä kuitenkin teknisesti hyvän heiton lopussa. Keihäsuran ensimmäinen loukkaantuminen oli kesän kilpailujen kannalta kohtalokas. Hyvin alkanut kausi päättyi siihen. 

Talvikausi päästiin harjoittelemaan pienistä vaivoista huolimatta lähes suunnitelmien mukaan. Edessä on jo 5. täysi kausi keihään parissa ja tavoitteena heinäkuiset U20 EM-kisat Ruotsin Boråssa. Kisamatka maajoukkueen kanssa on ovella ja pääsen taas pukemaan kauden tauon jälkeen sinivalkoisen Suomen edustusasun! Eli yksi kauden päätavoitteista on toteutumassa ihan pian."