SKIP TO CONTENT

PEUGEOT E-EXPERTILLÄ EU:N POHJOISIMPAAN PISTEESEEN

Täyssähköinen pakettiauto kuorman kera, kovat pakkaset, pitkät välimatkat ja harvakseltaan sijaitsevat latausasemat – siinäpä yhtälö, jota kangasalalainen sähköautobloggaaja lähti ennakkoluulottomasti ratkomaan Peugeot e-Expertillä juuri kovimpien pakkasten aikaan. Tarkoituksena oli kerätä ja jakaa kokemuksia sähköautoilusta arktisissa olosuhteissa.


Pakkasukko oli helmikuussa melko suopea tarjotessaan sähköautoaktiiveista koostuvan kuusikon pohjoisen reissulle kunnon pakkaslukemat ja runsaasti lunta, viimaa ja pyryä. Sähköautojen roadtrippejä pohjoiseen on toki tehty ennenkin ja Sähköautoilijat ry:n järjestämä EV Winter Tour oli järjestyksessään jo kolmas.

Tällä kertaa mukana oli kuitenkin jotain uudenlaista. Yksi ryhmän vakiokuljettajista, Sähköautoileva motoristi -blogia kirjoittava Marko Saarenketo valitsi nimittäin menopelikseen täyssähköpakettiauton, Peugeot e-Expertin. Kyseessä oli malliston pisin versio 75 kW:n akulla. Saarenkedon vaatimattomana tavoitteena oli olla ensimmäinen, joka vie Suomeen rekisteröidyn täyssähköpakettiauton EU:n pohjoisimpaan kolkkaan, Utsjoelle ja Nuorgamiin asti.

”Mielenkiintoni heräsi, koska Peugeot e-Expert edustaa ihan uutta aikaa – näin suurella 75 kW:n akulla varustettua täyssähköpakettiautoa ei ole markkinoilla aiemmin ollut. Halusin lähteä kokeilemaan sillä Lapin valloitusta ja kerätä samalla kokemusta siitä, miten sähköautotekniikka toimii pakettiautossa”, Saarenketo kertoo ennakko-odotuksistaan.

SÄHKÖINEN VOIMALINJA TAKAA MIELLYTTÄVÄN MATKA-AJOKOKEMUKSEN

Ryhmän ainoana pakettiautona Peugeot e-Expert sai rahtia kyytiinsä nelisensataa kiloa. Korkeamman kulutuksen ja retkelle startanneen autokuusikon toiseksi pienimmän akun takia Saarenketo ampaisi matkaan kymmenisen tunnin etumatkan turvin.

Sähköpaku sai jo ensimetreiltä kuljettajaltaan hyvät arviot: ”Voimalinja on erinomainen. Minulla on kokemusta polttomoottoripakuista, mutta sähkö-Peugeotissa poissaolollaan loistavat niin moottorin jyrinät, melu ja vaihteiston/kytkimen kanssa pelaaminen. On siis todella ilo kohdata pakettiautossakin sähköisen voimalinjan mukava, tasainen ja riittävän tehokas voimananto”, Saarenketo kiitteli matkakumppaniaan.

Tampereelta helmikuisen pakkasillan pimetessä liikenteeseen lähtenyt e-Expert teki ensimmäisen pysähdyksen Jämsän pikalaturilla, koska lähti liikkeelle vajaalla akulla – täydellä akulla varaustaso olisi riittänyt Jyväskylään saakka. Kokeneena sähköautoilijana Saarenketo oli tehnyt huolellisen reittisuunnitelman ja laskenut siirtymät ja lataustarpeet tarkkaan. Seuraavaksi sähköä otettiin Jyväskylässä Palokankeskuksessa, Pihtiputaalla ja Kärsämäen Juustoportilla, jonne saavuttaessa lämpömittari oli laskenut jo yli -20 pakkasasteen lukemiin. Oman mausteensa aamuyön matkantekoon toi lumipyry, vastatuuli ja kulutusta nostavat korkeat ja pitkät nousut, joita riitti erityisesti Jyväskylän ja Pihtiputaan välillä.

 

VIRTAA AUTOLLE JA KAHVIA KONEESEEN

Muun seurueen starttaillessa Tampereelta sähköpakutiimi nautti jo aamukahveja ja latausta Oulun Kaakkurissa. Auringon noustessa horisontissa matka jatkui kohti Kemiä ja seuraavaa latausasemaa Tupasvillassa. Lounasaikaan niin kuski kuin autokin ottivat hieman virtaa Rovaniemeltä. Kohteeseen oli matkaa vielä 453 kilometriä, joten akku sai latautua kunnolla. Kauniista talvimaisemista vaikuttunut Saarenketo piti muutaman kuvaustauon, ennen kuin pysähtyi ottamaan vielä vähän lisävirtaa Sodankylästä.

Sodankylään saavuttaessa takana oli siis kuusi latausta, joiden kesto vaihteli 20 minuutista tuntiin. Kuskilla oli edessään vielä viimeinen siirtymä ennen Saariselkää, jossa oli tarkoitus ladata vähän pidempien iltapäivänokosten avulla myös kuljettaja. Sähköautoilua rakastava Saarenketo ei kuitenkaan malttanut pitkiä tirsoja ottaa vaan matka jatkui seitsemän tunnin lepohetken jälkeen e-Expertin 100% täydellä akulla kohti Utsjokea.

EDULLISTA MATKANTEKOA

Utsjoelle saavuttaessa auton mittariin oli kertynyt Tampereelta lähdön jälkeen 1196 kilometriä ja kuljettaja oli ansainnut pienet aamutorkut odotellessaan seurueen muita autoja. Aikaa matkantekoon oli kulunut kaikkiaan 31,5 tuntia, josta lataamiseen 14 tuntia ja 12 minuuttia. Pisin eli seitsemän tunnin mittainen lataustauko ajoittui Saariselälle. Menomatkan keskikulutukseksi auto laski 31 kWh/100 km, joka on Saarenkedonkin mukaan varsin kohtuullinen auton koon, korkean ilmanvastuksen ja rahdin huomioonottaen. Latauksille kertyi hintaa 65,98 euroa eli 5,52 euroa/100 km.

”Totta kai tällainen reissu vaatii ennakkosuunnittelua ja sellaista asennetta, että lataustaukoja maltetaan pitää säännöllisesti”, Saarenketo summaa reissun oppeja. Esimerkiksi Sodankylästä ylöspäin ei käytössä ole enää yhtään pikalaturia, ja jo sitä edeltävä etappi Ivalosta Sodankyläänkin täytyi suunnitella huolella. ”Harva toki lähtee ajamaan sähköpakettiautolla näin pitkää matkaa tiukalla aikataululla”, Saarenketo muistuttaa ja toteaan, että sähköpakettiautot ovat jo nykyisellä infrastruktuurilla erinomainen vaihtoehto esimerkiksi kaupungeissa.

 

EU:n pohjoisimpaan pisteeseen Nuorgamiin
Saarenkedon e-Expert sai Utsjoella virtaa myös rakennustyömaalta. ”Täytyy sanoa, että sähköpakettiauto olisikin mitä erinomaisin työkalu rakennustyömailla töitä tekeville, jotka voisivat ottaa työpäivän aikana lataukseen sähköä työmaakeskuksesta. Tuolloin parinsadan kilometrin työmatka suuntaansa ei olisi mikään ongelma.”

 

Utsjoen majapaikasta oli vielä vajaan 50 kilometrin matka Nuorgamiin. Aurinko teki jo sinne ajellessa laskua horisonttiin. EU:n ja Suomen pohjoisin piste sijaitsee Nuorgamissa Norjan rajavyöhykkeellä – todisteena paikan päällä on messinkinen kiveen kiinnitetty kyltti. ”Olen melko varma, että tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tieliikennekäyttöön rekisteröity sähköpakettiauto kävi EU:n pohjoisimmassa pisteessä”, Saarenketo iloitsee.

 

Iltapalan aikaan e-Expert pääsi piipahtamaan latausta EU:n pohjoisimmasta Type-latausasemasta. ”Kyllä – noin pohjoisessakin on julkisia latauspisteitä, vaikka toki niitä on vielä aika vähän”, Saarenketo vahvistaa ja murtaa samalla jälleen kerran yhden sähköautoiluun ja pohjoisen olosuhteisiin liittyvistä myyteistä. Hän uskoo myös vahvasti, että niiden määrä kasvaa hyvällä vauhdilla lähivuosina.

 

Murtuiko muita myyttejä?


Saarenketo on reissun jälkeen valmis allekirjoittamaan väitteen, että sähköpakettiauto sopii mainiosti Suomen talveen. ”Tämä tuntuu olevan edelleen monelle sellainen myytti, jota halusin tässä esimerkillä olla nyt murtamassa. Reissulla ei tarvinnut koskaan miettiä, lähteekö sähköpaku kovimmastakaan pakkasesta liikkeelle. Lisäksi auton sisätilat lämpenivät hetkessä, mikä teki liikkeellelähdöistä miellyttäviä. Toivoin oikeastaan vähän kovempia, yli 30 asteen pakkasia”, Saarenketo nauraa.

Parasta reissussa oli Saarenkedon mukaan Lappi, maisemat ja revontulet, jotka osuivat myös kuvaamisesta innostuneen miehen kameraan. ”Ja pakko mainita myös lyhyet tutustumiset muutamiin saamelaisiin – nuo olivat todella mieleenpainuvia hetkiä. Esimerkiksi Nuorgamissa paikallinen rautakauppayrittäjä kutsui meidät ja vaikutusvaltaisia saamelaisisäntiä kylään. Oli hienoa päästä tutustuttamaan heitä sähköautoilun pariin. Sykähdyttävimpiin hetkiin kuuluu myös vierailu Nokian Renkaiden kuuluisalle White Hell -testiradalle.”

e-Expert oiva matkakumppani

Loppukaneettina Saarenketo haluaa todeta, että e-Expert oli erityisen miellyttävä pakettiauto ajaa. ”Tämä liittyy siihen, että sähköisen voimalinjan ja tasaisen väännön ansiosta ajaminen oli oikein mukavaa. Eikä ollut värinöitä tai jyrinöitä. Auto oli myös miellyttävän hiljainen, joka lisää matkustusmukavuutta.” Käytössä ollut yksilö sai kuljettajaltaan kehuja myös siitä, että autossa oli liukuovet molemmilla sivuilla.”

Pidemmästä testiajostaan selkeästi vaikuttunut kuljettaja antaa myös sähköpakettiauton valoille erinomaisen arvosanan. ”Pitkien ja lyhyiden valojen balanssi oli kohdallaan ja niitä pääsi todellakin reissussa käyttämään kun päivä oli niin todella lyhyt.”

Kuljettajan arvioista voimme helposti tehdä sen päätelmän, että sähköautot, myös sähköiset pakettiautot sopivat mainiosti Suomen talveen. Ja Lapin lumon pauloihin jääneen sähköautoharrastajan puheiden perusteella on melko helppo veikata, että saamme lukea Sähköautoilevan motoristin blogista jatkossakin sähköautoreissuista Lapin maisemiin.

 

Marko Saarenketo on ajanut sähköautolla jo vuosia ja kirjoittaa sähköautoilijan arjesta, uusien mallien koeajoista ja ajankohtaisista sähköiseen liikenteeseen liittyvistä aiheista Sähköautoileva motoristi -blogia. Voit käydä lukemassa Saarenkedon blogia ja myös yksityiskohtaisen matkakertomuksen EV Winter Tourista ja e-Expertistä osoitteessa:
www.autotie.fi/tien-sivusta