SKIP TO CONTENT

PEUGEOT 309 GTI 16

Muuramelainen Jyrki Pohtola toteutti kymmenisen vuotta sitten pitkäaikaisen haaveensa omistaa Peugeot 309:n tehoversio. Ihastus oli syntynyt Maan Auto Oy:n mainonnan seurauksena jo vuonna 1987, jolloin keihään kärkenä oli 205 GTI  ja sen rinnalla uutuusmalli 309 GTI. Parikymmentä vuotta myöhemmin GTI:stä kiristetyn mallin 309 GTI 16 myynti-ilmoitus sai aikaan vipinää.

 

 

 

LENTÄVÄ LÄHTÖ

Vuonna 1985 Timo Salonen voitti 205 T16:lla rallin maailmanmestaruuden ja seuraavana vuonna oli Juha Kankkusen vuoro juhlia. Menestys nosti 205-malliston myyntikäyrät kohti taivaita. Rallimenestyksen siivittämänä tuli sähäkästä 205 GTI:stä legenda jo eläessään.

 

Mallistossa oli tilaa hieman suuremmalle autolle, joka sattuman ja aiempien yrityskauppojen myötä tuli hieman mutkan takaa. Talbot, joka kuului PSA-konsernin merkkeihin, oli nimittäin suunnittelemassa Horizonille seuraajaa.

 

Talbot merkin tuotanto päätettiin lopettaa ja autosta tehtiin Peugeot. Mallinimi tuotti aluksi pientä päänvaivaa, mutta viitoseen päättyvien numerosarjojen rinnalle tuli lopulta 309. Varsin paljon tekniikan ja alustan komponentteja otettiin jo hyväksi havaitusta 205:sta. Sisätilojen kasvattamiseksi pohjalevyä levennettiin ja pidennettiin. 309 tuli markkinoille vuonna 1985.

 

Mallistoa kasvatettiin heti urheilullisilla versioilla. 309 GT:ssä oli 105 hv 1.9 litrainen kaasutinmoottori ja se kiihtyi 10 sekunnissa 100 km/t nopeuteen. GT-kirjaimien perään sai 10 000 markan lisähinnasta X-kirjaimen. Sen varusteisiin lukeutuivat urheilullisemmat istuimet, sporttiratti ja kevytmetallivanteet.

 

Mallivuodelle 1987 esiteltiin kolmiovinen kori ja sen myötä tehokkain GTI-versio. Sen moottoriksi oli valittu PSA-yhtymän 130 hv:n 1,9-litrainen ruiskukone. Alusta oli viritetty hyvin jämäkäksi. Perusmallista poiketen siinä oli 205 GTI:n jykevät kolmiotukivarret. 309 GTI:n vaihteiston välitykset olivat tiheästi porrastetut ja sen kytkin tarrasi ripeästi. Kokonaisuus oli erittäin urheilullinen sisätiloja myöten: näyttävä mittaristo, pienikokoinen ja paksukehäisen ohjauspyörä, jonka keskiössä on näyttävä GTI -teksti ja hyvän tuen antavat istuimet kruunasivat kokonaisuuden. Kahden vuoden kuluttua 309:ää päivitettiin. Se sai moottorikseen PSA-yhtymän 1,9-litraisen ja 16-venttiilisen 150 hv:n tehopaketin. Perusmalliin verrattuna sen hinta oli yli kaksinkertainen. 

JYRKIN UNELMA  

Peugeot on Jyrkille tuttu merkki jo lapsuusajoista. Hän on matkustanut aivan pikkupojasta lähtien Peugeotin kyydissä. Ikävuodet 0–5 matkattiin perheen 203:lla. Vuonna 1965 perheelle ostettiin aivan tuliterä 204. Vuosien saatossa on Jyrkillä ollut useita 205:n ja 309:n perusmalleja. Hän piti sekä 205:stä että 309:stä - jälkimmäisen harvinaisuus kiehtoi kuitenkin enemmän.

 

Kohdalle osui ilmoitus, jossa myytiin muutama vuosi aiemmin Ruotsista tuotua vuosimallin 1992 Getaria. Jyrki soitti myyjälle Ouluun ja ehdotti, että he tapaisivat Seinäjoella. Jyrki päätti, että jos Peugeot olisi myyjän kuvaamassa kunnossa, hän maksaisi kaverille junalipun takaisin Ouluun. Näin sitten tapahtuikin.

 

Heti ensi ajolla 16-venttiilinen kone oli tuntunut erittäin tehokkaalta. Katalysaattoriversion vajaat 150 hevosvoimaa ei ole sinällään hurja luku, mutta auto on kevyt, se painaa noin tuhat kiloa ja liikkuu ripeästi. Alusta on todella tiukka, ja mutkissa tuntuu, että ajaisi mikroautoa.

 

Jyrki kertoo, että pienen koon ja painon myötä vauhti tuntuu aivan eri tavalla kuin isommissa autoissa. Näitä ominaisuuksia hän pitää GTI 16:n parhaina piirteinä. Teknisistä tiedoista nousee esiin moottorin puristussuhde, joka on 10,4:1, kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia ja neliventtiilirakenne. Tehoa on 148 hv 6500 rpm:llä. 5-vaihteinen laatikko, etuveto ja levyjarrut kaikissa pyörissä. Kiihtyvyys on 0-100 km/h 7,8 s ja huippunopeus 220 km/h.

YHTEINEN HARRASTUS

Jyrki sekä hänen poikansa Samuli ja Lassi harrastavat yhdessä vanhoja autoja. Heillä on ollut periaatteena kunnostaa autojaan joltakin osa-alueelta vuosittain. Ostettaessa 309:n matkamittarin lukema oli noin 210 000 kilometriä. Kori oli säilynyt ruosteettomana. Autoon on vaihdettu uudet iskunvaimentajat, jäähdyttäjä ja kaikki vesiletkut. Kytkin on myös uusittu.

 

Sisäpuolelle on uusittu joitakin halkeilleita muoviosia. GTI-mallin muoviosat ovat mustia, jonka vuoksi niiden saatavuus on perusmallien harmaaseen sävyyn verrattuna huonompi. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu auton ylimaalaus, sillä uudestaan maalattu tai ehkä jopa vaihdettu ovi on hieman eri sävyinen kuin muu auto.

Pohtolan tallissa on 309:n lisäksi myös se Jyrkin isän uutena ostama Peugeot 204, joka aikanaan hylättiin puun alle. Läpikotaisin taivasalla ruostunut ajokki on entisöity täydellisesti. Tallissa on myös toinen ikoninen Peugeot, nimittäin nelivetoinen 405 Mi16.

 

Tarinoita Peugeot autoista Suomessa omistajien itse kertomina. Toteutettu yhteistyössä Suomen Club Peugeotin kanssa. Kuvat: Klassikot -lehti.