Peugeot harrastus sai alkunsa heinäkuussa 2005 Ruotsissa romutorilla, kun eräs ruotsinsuomalainen henkilö kertoi, että hänen kaverillaan Örebrossa olisi Peugeot 203 vuosimallia 1956. Hän arveli, että papereita autoon tuskin löytyisi. Auto oli ollut viimeksi liikenteessä 70 -luvulla ja oli sen jälkeen ajettu latoon.
Autosta oli pari hämyistä kuvaa, jotka osoittivat sen olevan linnun jätöksien peitossa. Hinta tuntui kuitenkin erittäin kiinnostavalta. Niinpä sitten sovimme, että tulemme syksyn kuluessa hakemaan Peugeotin.
Syyskuun alkupäivinä läksimme Örebrohon ja samalla reissulla piti käydä kuuluisalla Falunin romutorilla. Löysimme navigaattorin avulla kohteemme. Auto oli perikunnan omistama ja pari myyjäpuolen edustajaa oli paikalla. Heidän suurin ihmettelyn kohteensa oli se, kuinka suomipojat saavat auton ulos ladosta. Sisälle päästyämme totesimme, että se oli parkkeerattuna noin 20 metrin pituisen ladon toiseen päähän. Hetken kuluttua meille selvisi ihmettelyn syy: rakennusta oli vuosien saatossa korjattu ja laudoitettu uudestaan. Ja jätetty päätyovet tekemättä!
Hetken ihmettelyn jälkeen päätimme vetää autoa sivuttain vaijeritaljalla, jonka kaverini oli varoiksi ottanut mukaan. Parin tunnin rehkimisen jälkeen, johon sivumennen sanoen länsinaapurimme eivät juuri ottaneet osaa, kuin varoittelemalla meitä, ettei rakennusta vaan vaurioitettaisi. Saimme kun saimmekin Pösön lähelle oviaukkoa ja sähkövinssillä autoni lavalle. Nyt vasta tarkastelimme aarrettamme tarkemmin. Siinä selvisi myös auton huokea hinta.
Se oli kyllä täydellinen ja ”alkuperäisessä” kunnossa, mutta ruoste oli tehnyt tekosiaan. Minua kuitenkin ilahdutti, että autossa oli kattoluukku. Takaluukku oli täynnä varaosia. Siellä oli muun muassa uudet Marshallin kromikehyksillä varustetut ajovaloumpiot.
Lähdimme hyvällä mielellä kohti Kapellskäriä, jossa otimme ostoksemme alas lavalta ja läksimme kohti Falunia. Kotiin tultuamme pesin linnunkuorrutukset pois ja herättelin moottoria, joka lähtikin käyntiin. Kaikki toimi, paitsi jarrut. Ruostevaurioiden tutkimisen jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että paperien puuttuessa tästä ajopelistä tuleekin hyvä varaosa-auto.
Muutaman kuukauden kuluttua huomasin eräässä lehdessä ilmoituksen keskeneräisestä projektista. Seinäjoella oli myynnissä vuosimallin 1957 kaksinollakolmonen.
Seuraavana viikonloppuna ajelin katsomaan sitä. Auto oli aivan osina, mutta sen kori oli lähes kokonaan maalattu. Vain moottoritilan alaosa oli jäänyt tekemättä. Moottori ja vaihteisto oli paikallaan ja kori pyörillään. Muut osat olivat irrallaan pahvilaatikoissa. Joitakin uusia osia oli hankittuna, muiden muassa oven kahvat, jarrusylinterit sekä itsetehty kattoverhoilu. Sitä en olisi kelpuuttanut autooni. Paperit olivat kunnossa ja niistä selvisi, että Pösö oli uutena ollut olympiamitalisti Voitto Hellstenillä. Autolla olisi siis mielenkiintoinen tarina. Hintaneuvottelu ei edennyt toivotulla tavalla ja niinpä lähdimme kotiin. Myöhemmissä neuvotteluissa hinta asettui kohdilleen ja auto haettiin Laitilaan.
